Siis viime osassa Adelelle ja Annalle syntyi kaksoset Allan ja Annie. Tässä osassa, no lukekaa itse.

1309863.jpg

Ja tässä pyydetty pohjapiirrustus. toivottavasti saatte selvää.

1304806.jpg

Nyt kun Anna painoi töissä hullun lailla niin ei kaksosille ollut hoitajaa, eikä Ade halunnut heille samanlaista lapsuutta kun itselleen, joten hän otti lopputilin töistä.

1309857.jpg1309852.jpg

Niinkuin yllä näkyy niin molemmat rouvashenkilöt olivat hyvin innostuneita vauvan hoidosta. Toivottavasti eivät syötä niitä niin paljon, että tulee punkero lapsia.

1309866.jpg1309862.jpg

Myös vaipanvaihto oli Adelesta mukavaa ja Allanin ilmeestä päätellen taisi olla kaksosistakin ihan hauskaa kun tuolla tavalla ilmaan heitellään.

1309836.jpg

Ohhoh mikäs se tuossa lentää. Ei vain olisi lentävälautanen. No eihän toki siinä on taas yksi vaippa lentämässä roskakoriin.

1309854.jpg

No pitihän se ensimmäinen tulipalokin tapahtua. Adelen käsi-alaa taitaa tämäkin palo olla. Ade vain hätäilee, että ei kai tässä nyt koko koti pala missäs sitä sitten asuttaisiin. Hömelö neitinen.

1309855.jpg

No älysihän hän sitten pienen kirkumisvälikohtauksen jälkeen ryhtyä sammuttamaan paloa.

1309838.jpg

Ja sammuihan se palo lopulta, mutta eipä taida hampurilainen olla enää syömäkelpoinen.

1309841.jpg

Tämä Turre koira se vain tykkäsi kaivaa ja kaivaa, sillä oli suunnitelmissa kaivaa aina Kiinaan asti, mutta aina kun se lähti pois niin joku ehti täyttää kuopan ja Turren piti aloittaa alusta. (söpö tapaus)

1309860.jpg

Anna oli niin iloinen, sillä oli kaksosten syntymäpäivät, että piti ihan pulloja heitellä. eipä taida Annallakaan olla ihan kaikki kotona.

1309859.jpg1309847.jpg 

Siis oli kaksosten syntymäpäivä, eipä kumpikaan osannu kamalan hyvin noita kynttilöitä puhaltaa. Ja äideillä on taas menossa, joku puhallan kakkua silmät kiinni kerho.

 1309867.jpg1309851.jpg

Ensin kasvoi Annie ja sitten Allan. Luonnetta en edes katsonut.

1309846.jpg

Tässä kuva Anniesta muodonmuutoksen jälkeen. Hän on täydellinen isänsä pikku klooni. (söpö silti)

1309870.jpg

Ja tässä Allanista muodonmuutoksen kokeneena. ja hän taas on täydellinen äitinsä pikku klooni. Tosi hassu sattuma tuo. Hyvin suloinen tapaus.

1312289.jpg

Kasvamisessa kuluu energiaa joten Ade laittoi pikku Alin nukkumaan ja voi kuinka söpösti hän nukkuukaan.

1312306.jpg

Herättyään Al pääyi leikkimään pikku palapelillä, mutta hän taisi pitää enemmän niitten mausta.

1312302.jpg

Ompas Al suloinen pikku penska. Niin söpö pikku nenukki. Ainut vika on se, että pikku miehelle näyttää outo vihreä maito maistuvan.

1312293.jpg

Ade halusi opettaa Annielle vähän pölöttämisen jaloa taitoa ensin tyttö vähän arasteli...1312294.jpg

...mutta pian An jo sanoi ensimmäisen sanansa, joka oli mami. tyttö on nopea oppimaan.

1312298.jpg

Pian Annielle ehti jo tulla vähän pisu hätä joten olihan Annan sitten vietävä tämä neitonen potalle.

1312304.jpg

Oppimisasioista tuli pian väsy joten Annienkin oli pakko ottaa pienet nokoset.

1312296.jpg

Ompas Al sulonen ollessaan kylvyssä.

1312309.jpg

Jotkut aamut olivat kuitenkin aika hankalia, sillä anna oli jo mennyt töihin ja ade oli liian väsynyt kaksosten hoitamisesta.

1312314.jpg

Aamulla opetus puuhat jatkuivat jälleen ja nyt oli Annien vuoro oppia tassuttelemaan ja kyllähän se aika nopeasti oppikin. (selluliitti vähän näkyy Adella XD)

1312312.jpg

Ja sitten olikin jo pottailun vuoro pikku herra oppi pottailun jalon taidon aika nopeasti.

1312288.jpg

Anna katseli huvittuneena kaksosten touhuja. Yritähän nyt keskittyä siihen keittokirjaan.

1312310.jpg

Sitten oli Allanin vuoro oppia kävelemään eihän hän halunnut sikonsa peräänkään jäädä.

1312689.jpg

Annakin oli löytänyt tikanheiton salat siitä on hyötyä agression hillitsemisessä.

1312685.jpg

Adele oli hankkinut uuden porealtaan rentoutumista varten ja halusi testata sitä heti.

1312684.jpg

Pian Aden viereen ilmestyi vanha tuttu Pörrö susi oli luultavammin saanut tehtävän Turrelta, jonka yritys kaivautua Kiinaan epäonnistui.

1312651.jpg

Mitähän varten tämä hälyttää. No tietysti siksi, että joku tietty ihminen oli jälleen kerran sytyttänyt tulipalon.

1312653.jpg

No onneksi hälytin sentään toimi ja palokunta saapui juosten.

1312680.jpg

Anna oli edennyt jo mukavasti urallaan ja kimppakyyti oli vaihtunut.

1312692.jpg

Ompas tuo tyttönen suloinen.

1312677.jpg

Eipä ollut kovin viisasta olla porealtaassa ukkosella. Näin siinä käy.

1312693.jpg

Ja samasta salamasta syttyi vaatekaappi palamaan. Toivottavasti vaatteet eivät pala. Sade sammutti palon myehemmin. (tulipas tästä tulipaloinen osa)

1312670.jpg

Adele päätti hieman siivoilla, sillä tänä iltana viettettäisiin kaksosten syntymäpäiviä. Niin se aika vain rientää.

1312659.jpg

Annie oli niin innostunut syntymäpäivistään, että halusi halata jokaista vastaantuliaa.

1312675.jpg

Tuleville lapsille rakennettiin uusi lastenhuone.

1312674.jpg1312695.jpg

Toinen kaksosista kasvoi päivän puolella ja toinen juuri illan pimettyä. Molemmat kurkottelivat kakkuun kärsimättöminä.

1312688.jpg

Tässä kuva Allanista kasvettuaan. Komea poika aika suuret huulet vaan. Enkä muistanut vieläkään ottaa luonnetta ylös. (tyhmä minä)

1312664.jpg 

Ja tässä Anniesta. Ei niinkään kovin kaunis niinkuin sanoin täysi isänsä klooni. Eikä isä mikään komistus ollut.

Tähän loppuu tämä osa ja perijä ehdotuksia voi laittaa.

Ja tietysti kommaatte. sehän nyt on itsestään selvyys. Ja sitten vielä, että ovatko nämä osat sopivan pituisia kun en jaksaisi kamalan paljon pitempiäkään tehdä.